Kaikki alkoi kesän lopulla 2020.
Meidän silloin 7-vuotias Chloie alkoi saamaan pieniä hengenvetokohtauksia kesän lopulla, erityisesti kun hän innostui esimerkiksi leikkiessä tai ulkona riehuessa.
Kohtauksen tullessa, hän veti muutamia kertoja henkeä, mutta meno ja leikit jatkuivat sen jälkeen.
Tilannetta seurailtiin ja todettiin, että hengenvetokohtaukset lisääntyivät ajan kanssa.
Kävimme ensimmäisiä kertoja lääkärissä ja saimme erilaisia lääkkeitä helpottaakseen oireita.
Niistä ei sen kummempaa apua kuitenkaan ollut.
Chloie kuvattiin syksyllä henkitorven alueelta ja todettiin, että siellä ei näkynyt mitään.
Koira oli jatkuvasti pirteä sekä ruoka että vesi maistui, niin totesimme, että voimme tarkkailla tilannetta vielä hieman.

Hetken jälkeen kohtaukset eivät enää pahentuneet, mutta mukaan tuli aivastelu.
Se alkoi vain pienenä aivasteluna, mutta parissa viikossa aivastelu oli jo aivan pakonomaista ja huomasi, että joku ärsyttää kirsun sisällä.
Nenäpunkki oli suljettu jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä pois.
Tästä ei kauaa mennyt, kun joulukuun alussa kirsu alkoi vuotamaan kirkasta nestettä.
Muutamalla kerralla mukana tuli myös verta, erityisesti juuri aivastusten mukana.
Alkuun Chloielle kokeiltiin antibioottia oireisiin, sillä toisinaan kirsun vuotaminen voi tarkoittaa hammasjuuressa olevaa tulehdusta.
Antibiootit eivät kuitenkaan tehonneet ja kirsun vuotaminen paheni entisestään.
Joulun jälkeen koirasta alkoi vähän näkymään uupumus, vaikka kuitenkin reippaana hän oli muiden karvakavereiden kanssa leikeissä mukana ja ruokakin maistui normaalisti.

Ennen uutta vuotta soittelimme vakituiselle eläinlääkärillemme, että mitä me voimme vielä tässä tilanteessa keksiä kun lääkekuureja on otettu ja röntgenitkin käyty läpi.
Viimeiseksi vaihtoehdoksi mitä meille ehdotettiin, oli kirsun tähystys.
Saimme ajan vasta 1,5 viikon päähän ajankohdasta, josta meillä alkoi piinallinen odotus tähystystä varten.
Näiden päivien aikana Chloien hengitys rupesi taas vaikeutumaan, joka tuli esille erityisesti nukkumisen ja makaamisen aikana esiintyvänä rohinana/kuorsauksen tapaisena äänenä.

Pääsimme tähystykseen 7.1.2021. Chloie oli loppuun asti pirteä, normaali itsensä, näitä hengitysoireita ja kirsun vuotamista lukuunottamatta.
Leikkiä jaksettiin normaalisti vielä ennen torstaista lääkäriaikaa.
Kävimme paikan päällä keskustelua, että mitä tähystyksestä voisi löytyä.
Hyvällä tuurilla se olisi pieni koteloitunut esine/roska, huonolla tuurilla ei-poistettava kasvain.
Meillä oli tällä kertaa huono tuuri.

Chloiella todettiin valtava kasvain syvältä nenäkuorikoista.
Tähystystä tekevän eläinlääkärin arvion mukaan kasvain ei olisi joka tapauksessa kokonaan poistettavissa, sen hankalan sijainnin ja tähystyksessä havaittavan laaja-alaisen levinneisyyden vuoksi.
Täten myöskään koepalaa ei lähdetty ottamaan.
Kasvain aiheutti tähystyksessä heti verenvuotoa siihen koskiessa.
Arviona oli, että hän ei tule jaksamaan kesään saakka.
Aamulla 8.1.2021 Chloie oli jo heräillyt edellisillan rauhoittavien tokkurasta omille jaloilleen ja käynyt juomassa vesikupilla, ennen kotijoukkojen töihin lähtöä.
Kotiin saapuessa, meidän rakas Chloie oli kuitenkin siirtynyt jo pilven reunalle.
Tähystysoperaatio oli vienyt lopulta niin paljon voimia, että hän ei jaksanut enää jatkaa tätä pidemmälle.

Vajaan puolen vuoden arpomisen ja pohdinnan jälkeen, tarina sai yllättäen päätöksen.
Rakasta ystävää jäi viisi muuta karvakaveria kaipaamaan, mutta nyt Chloie saa vihdoin juosta pitkin sateenkaaria kivuitta.

Ikuisesti meidän ilopilleriä, Siljans Chloie Connectionia (12.12.2012-8.1.2021), kaivaten.