Ajankohtaista

Riepu - reppana josta tuli tähti Muistan sen tunteen ikuisesti Olimme juuri lusineet sterkkauksen takia muutaman viikon treenitauon ja hitaasti palailemassa agilityyn ja paimentamaan kun Riepu alkoi yhtäkkiä pomputtaa takajalkaansa. Ensimmäisen eläinlääkärin diagnoosi oli huojennus: Vain limapussitulehdus ja siihen tulehduskipulääkkeet. Olin niin pelännyt jotain vakavampaa ja toki todella huojentunut näin...

Erään mopsin tarina Kaverilla oli vaikea hengittää. Syyksi todettiin hengitysteiden ahtautuneet sieraimet ja nielu. Hoitona ensimmäisellä leikkauskerralla tehtiin sierainten avarrusleikkaus. Ahtautuneet sieraimet: Sieraimet heti avarrusleikkauksen jälkeen: Koira palasi vastaanotolle noin vuoden kuluttua, kun hengitys oli edelleen vaikeutunut. Tällöin todettiin ahtautunut nielu. Katso myös video ahtautuneen nielun kautta hengittämisestä ennen leikkausta. Fb-sivuillamme on video sekä...

Ilomme - yhdessä oppimalla onnelliseen kumppanuuteen Olemme ihan uusien asioiden edessä. Juuri nyt moni asia päätetään puolestamme ja emme voi mitenkään vaikuttaa maailman suuriin kuvioihin. Noudattamalla meille annettuja säännöksiä voimme vain omalta osaltamme pyrkiä turvaamaan omaa ja läheistemme turvallisuutta. Silti on edelleen asioita, johon voimme itse vaikuttaa. Paljon asioita, joita...

Vastasyntyneet Maitobaarissa Pentuaitauksessa Jo melkein aikuisena Metsällä Karkkarinnan Bond pentue 007 Pennut vielä masussa. Emo lepäilee. Ilman KEK:n erinomaista ja osaavaa palvelua nämä ihanaiset olisivat olleet pulassa. Saimme aina ajan ja samalle lääkärille, johon luotimme 100%:sti. Ei tarvinnut odottaa vaan kaikki hoitui. Maitoa riittää Lopputarkastukselle tullessa eläinlääkäri sanoi: Nyt tiedän miltä laatikollinen onnellisuutta näyttää! ❤ Ja sitä nämä murut...

Oletko tullut miettineeksi, että miksi pelkkä lääkitys ei yleensä auta koiran korvatulehduksen hoitoon? Korvatulehduksen aiheuttajia voi olla monia. Kun tulehdus on koiran korvakäytävään iskenyt, on sen myötä yleensä korvakäytävä täyttynyt semmoisella möhkällä, ettei siihen pelkkä päällisin puolin annosteltava lääkitys auta, vaan korvakäytävät täytyy perusteellisesti puhdistaa ennen lääkkeiden...

Jämttiuros Rantapajun Aku on pärjännyt metsällä mukavasti nyt kolmantena syksynä. Koira oli kolmas SHHJ kisoissa Juankoskella vajaa kuukausi sitten ja sai siis palkinnoksi hienon WHF puhelimenkin. Tänään aamulla Tuusniemen kokeessa Aku jäi auton töytäisemäksi ja katkaisi etujalkansa siinä rytäkässä. Koira tuli klinikallle, jossa todettiin molempien etusäären luiden katkenneen...