Ajankohtaista

Caralle sattui onnettomuus 13.12.2021 hirvenhaukussa. Oli lunta lähes puoli metriä ja risusavotta-alue, jossa Caralla oli ollut noin 3 tuntia useampi hirvi haukussa. Yhtäkkiä kuului Caran surkea huuto ja sitten tuli hiljaisuus. Hirvi oli lyönyt ja polkenut Caraa etujaloillaan. Matkaa autolle oli yli puoli kilometriä. Koiran isäntä pääsi hetken kuluttua tapahtumapaikalle...

Rotujen ääriominaisuuksien sairas jalostus on loputtava Muuten menetämme varsin pian monta hienoa rotua kokonaan. Hyvin monien rotujen erilaiset ominaisuudet ovat viime vuosikymmenien aikana jalostuneet sairauksiksi, kun rodullisen kauneuskäsityksen mukaisesti siitokseen on käytetty vain ääriominaisuudet omaavia yksilöitä. Tälläsiä sairauteen asti äärimmäisiä ja/tai sairautta aiheuttavia rotuominaisuuksia on esimerkiksi liian lyhyt...

ELT Claudia Ottka väitteli Hannes Lohen ohjaamana eläinlääketieteen tohtoriksi koirien metabolomiikan alalta 9.6.2022 Väitöskirja käsitteli koirien aineenvaihduntatestin kehitystä ja validointia koirille, fysiologisten tekijöiden, kuten rodun, iän ja sukupuolen vaikutuksia aineenvaihduntaan sekä eräiden sairauksien ja lääkityksen vaikutusta koirien aineenvaihduntaan. Metabolomiikka aineenvaihduntatestitutkimus  🐾💕 ”Better diagnostics, better care, better research.” -or other...

Kylläpä aika menikin sitten nopeasti ja puoli vuotta mennä hurahti opiskellessa Tartossa. Opiskelu oli tiukempaa kuin etukäteen osasin ajatella, mutta olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että kaikki tentit meni läpi ja sain pitää joululomaa. Joululoman aikana kerkesin hyvin rentoutua, jotta jaksaa taas seuraavan lukukauden opiskella! Koko syksyn kantavana aiheena...

  Suomenajokoira Ylppö kävi jänismetsällä lokakuun alussa. Metsästyslenkki meni hienosti ja kilometrejä karttui jäniksen perässä yli 30. Kotiin tultua alkoi kova köhiminen. Arvelimme, että kuivat heinän siemenet kutittavat kuonossa. Koko yö meni köhiessä ja pieniä lima ysköksiä tuli matolle. Köhiminen jatkui ja 11. lokakuuta lattialta löytyi yskän mukana tullut roska. Seuraavana päivänä...

Nykymuotoisina koiraurheilulajit ovat kehittyneet koiran peruskoulutuksesta täysimittaisiksi urheilulajeiksi, jotka haastavat koiran fyysistä suorituskykyä äärimmilleen. Agilityssa koiran liike suuntautuu kiihdyttäessä eteenpäin, jarruttaessa taaksepäin, ponnistaessa ylöspäin ja laskeutuessa alaspäin, kaarteissa ja käännöksissä sekä kepeillä koira joutuu vastustamaan ja työskentelemään vasten keskipakoisvoimaa ja tällöin tuottamaan voimaa sivulta-sivulle. Olipa tavoitteena menestyminen...