29 loka Matka Rottweilereiden MM kisoihin Unkariin

Caru (maahismetsän Risto reipas) on rodultaan rottweiler.
Sen elämän alku matka ei ole ollut ihan helpoin, jonka vuoksi kirjoitankin tähän aluksi vähän historiaa.

Sain pennun 7-viikkoisena kotiini kasvamaan ja heti ensimmäisen viikon jälkeen se meinasi kuolla.
Caru oli kovin ahne pentu, minkä vuoksi ruokinnan suhteen piti olla tarkkana.
Mutta kuitenkin pääsi käymään niin, että Caru pääsi 8 viikkoisena livahtamaan koiranruokakaapille ja oli kiivennyt vanhemman koirani ruokasäkkiin ja vetänyt noin 5 minuutissa itsensä täyteen aikuisen koiran kuivamuonaa.
Niinpä kun kaivoin pennun säkistä ja tajusin tilanteen, soitin heti KEK:n ja ajoin sinne.
Siinä ei paljon tullut rajoituksia seurattua.

Paikalle päästyä koira oli jo melkein shokissa, joten oksettaminen ei enää auttanut.
KIITOS Sinikan ja henkilökunnan nopean toiminnan Caru jäi henkiin eikä räjähtänyt.
Carun mahasta saatiin puolikas iso koiranruokakupillinen sulamatonta kuivamuonaa.

Carusta kasvoi nuori ja reipas koirapoika, joka oli kujeita ja vauhtia täynnä.
Tuommoiselle koiralle myös sattui ja tapahtui.
Joten KEK:ssä tuli käytyä useamman kerran, milloin minkäkin sattumuksen osalta.

Oli varpaiden murtumaa ja lihasrevähdyksiä ym. pikku vaivoja mitä sen kanssa on sattunut.
Sillä onkin ihme, että Carun kanssa ollaan edetty/päästy näinkin pitkälle tässä harrastuksessa.
No niin nyt sitten asiaan.

Matkalippu Unkariin

Carun kanssa siis aloitettiin pentuna harrastamaan alussa metsäjälkeä.
Siinä kilpailimmekin voittajaluokkaan saakka.

Vuonna 2018 aloitimme varsinaisesti tavoitteellisesti harrastamaan lajia IGP, jossa tavoitteena oli mahdollisesti saada edes IGP 1 suoritettua.
Mutta kun harjoitukset eteni, niin koiran viettiominaisuudet osoitti, että voisimme edetä hiukan pidemmällekin.

Pääsimme tilanteeseen, jossa tänä vuonna meillä oli mahdollisuus osallistua Rottweilereiden MM-kisakarsintoihin, josta lunastimme lippumme Unkarin Jakabszàllàkseen  IFR IGP World championship-kisoihin.

Lähtövalmistelut

Karsintojen jälkeen alkoikin mieletön tutkiskelu, mitä kaikkea pitää tehdä ennen matkalle lähtöä ja kohteeseen pääsemistä.
Oli selvitettävä, millä mennään ja mitä rokotuksia koira tarvitsee.
Siinä meitä auttoi läheiset ja aikaisemmin kyseiseillä reissuilla olleet.
Piti siis miettiä millä mennään.

Aluksi aioimme lähteä autolla, mutta se unohdettiin aika nopeasti.
Joten lento oli seuraava vaihtoehto.
Aloin järjestelemään koiran rokotus- ja passiasiaa.
Ensin piti hakea passi itselle.
Sitten yhteys KEK:n.
Siellä asiantuntijat kertoivat mitä rokotuksia yms. Carulle tulee ottaa ja lisäksi kasvattaja infosi myös mitä on hyvä olla voimassa.
Joten aikoja varaamaan.

Carulle saatiinkin kaikki rokotukset ja punkkilääkitykset ajallaan voimaan, sekä sille myös oma passi ja lentoboxi.

Lennot olikin sitten ihan oma lukunsa.
Koska Caru painoi boxin kanssa melkein 60 kiloa, niin Finnairin lento oli pois suljettu koska heidän koneeseen ei oteta yli 50-kiloisia paketteja.
Joten vaihtoehdoiksi jäi KLM.

Onneksi team Nivala otti meidät siipiensä suojaan ja heidän kanssaan reissuttiin sitten koko matka.
Tältä matkalta EI tapahtumia puuttunut.

Matka Jakabszàllàkseen  IFR IGP World championship kisoihin

Lähdimme lauantaina 09.10 Carun kanssa ajamaan kotoa aamulla ajoissa, jotta ehditään lentoasemalle paria tuntia ennen lähtöä.
Siellä tapasimme joukkuekaverimme team Nivalat jotka autoivat minua lentojen järjestelyissä kentällä.

Kentällä kaikki toimi hyvin.
Koirat saatiin lähetettyä ruumaan ja meidän kapsäkit lähti myös hyvin matkaan.
Sitä tavaran määrää, kun oli mukana viikoksi mm. koiran muonat ja omat vaatteet + treenikamat.

Tunnelma oli hilpeä koneeseen asti, nähtiin jopa kun koiramme lastatiin koneeseen. MUTTA siitä se alamäki sitten lähti.

Koneeseen tuli myös pariskunta, joka oli päättänyt häiriköidä lentoemäntiä mm. puristelemalla niitä takapuolesta ja kieltäytyvät laittamasta maskia.
Kone oli jo kiitoradalla menossa, kun kapteeni päätti, että heidät poistetaan koneesta.
Tämän vuoksi kone rullasi takaisin terminaaliin ja loppujen lopuksi lentomme pääsi Amsterdamiin puolitoista tuntia myöhässä.
Tämän vuoksi emme päässeet meidän seuraavalle lennolle.

Loppujen lopuksi monien sattumusten ja mutkien kautta selvittiin kisakaupunkiin ja majoitukseen vasta sunnuntaina.

Maanantai vietettiin majoituksessa ja huilailtiin matkan rasituksista.
Tosin kyllä me vähän käytiin jäljelläkin, kun eihän Carulla mitään väsymystä ollut havaittavissa.

Enemmänkin koira oli todella halukas tekemään jo jotain, kun kaksi päivää oli matkustanut.

Tiistaina 12.10. alkoikin sitten kisakeskuksessa tapahtua.
Kisakeskus sijaitsi pienlentokonekentällä, jonka alueella oli myös lentokenttähotelli.
Siellä palvelu oli todella ystävällistä hienoisesta kielimuurista huolimatta.
Kentällä oli koirien tarkastukset ja sitten avajaiset, jossa jokaisen maan joukkueet esiteltiin maan kansallislaulun soidessa.
Oli todella upeaa olla mukana Suomen joukkueessa.
Suomen joukkueeseen kuului neljä IGP-koiraa ja yksi erikoisjälkikoira.
Joukkueita oli yhteensä 18 eri maasta.

Keskiviikkona 13.10. päivä alkoi erikoisjälkikoirien suorituksilla.
Suomen joukkueen jäsen sai MM pronssia.
Oli se huikea hetki!!!
Joten illalla päästiinkin sitten jo kilistelemään kisakeskuksessa mitalin johdosta.
Illalla oli myös sitten IGP-koirien seuraavan päivän suoristusarvonnat.

Minulle arvottiin numero 31, joten suoritustaulukosta kun sitten katsottiin niin meidän suoritukset alkoikin jo torstaina tottelevaisuudella  ja suojeluosuudella.
Perjantaina oli enää jälki.

Torstaina 13.10. aamu avautui harmaana ja kosteana mutta ei onneksi satanut.
Kentälle saavuttuani siellä oli jo suorituksia käynnissä.
Minun vuoroni tullessa oli päivä onneksi lämmennyt ja jännitys alkoi painaa mieltä.
Mutta kun oma vuoroni tuli, jännitys hävisi, koska Caru oli hyvässä mielentilassa ja antoi ymmärtää, että kyllä me tästä porukalla selvitään.
Niinpä pienien virheiden ja aivopierujen jälkeen tottelevaisuuspisteet 84/ 100.
Iltapäivällä olikin sitten vaikein osio eli suojeluosuus.
Mutta siitäkin selvittiin, vaikka Caru törmäsi maalimieheen ja sai aikamoisen tömärin.
Se vaikutti toki heti suoritukseen, mutta Caru pystyi kuitenkin jatkamaan suorituksen loppuun asti pistein 87/100.
Meidän päivän suoritukset olikin sitten siinä ja päästiin lähtemään mökille, missä aloin heti hieromaan koiran ja seuraamaan sen vointia aikaisemmasta tömäristä johtuen.
Mutta koira oli ihan ok.

Perjantaina 14.10. olikin jälkipäivä ja meidän viimeinen osa-alue.
Herätys oli klo 5.45, koska kentällä piti olla jo 7 aikaan.
Yön aikana oli pakastanut, joten auton ikkunat oli jäässä.
Hieman arkaillen lähdettiin ajelemaan kentälle kokoontumispaikalle, koska sinne ajo kesti noin 40 minuuttia mökiltä.
Mutta onneksi tiet oli kuivat joten ei tarvinnut liukastella.
Kentältä lähdetiin jälkipelloille, jotka olikin multapellot ja ei semmoiset kun suomessa, vaan enemmänkin kuin kukkamultaa!!
Arvonnassa minä tietysti voitin ensimmäisen jälkivuoron.
Joten melkein heti päästiin tekemään.
Ihme kyllä minua ei jännittänyt, vaikka Caru ei ollut jäljestänyt ikinä moisella alustalla, mutta hyvin se teki taas työnsä.
Yhden esineen jätti Caru ja muutaman peuran jäljen tarkisti, mistä tietysti pisteitä tippui.
Mutta pisteet kuitenkin 80/100.
Olin suunnattoman iloinen koiran tekemiseen.
Loppu päivä menikin sitten ihmetellessä muiden suorituksia.
Meillä kaikilla suomalaisilla päättyi suoritukset perjantaihin.

Lauantaina 15.10. oli vielä joitakin suorituksia kentällä, jonka jälkeen alkoikin palkintojen jakojen odotus ja päättäjäiset.
Päättäjäisetkin alkoi samalla tavalla kuin avajaiset.
Joukkueet saapui kentälle jälleen kansallislaulujen tahdissa.
Meidän joukkueesta palkittiin FH-koirakko pronssilla ja vielä IGP koirakko kisojen parhailla tottelevaisuuspisteillä.
Joten kaksi suomalaista nähtiin palkintopallillakin.
Joukkueemme loppusijoitus oli 5/18 eli mielestäni todella hyvä.

Kaiken kaikkiaan meidän osalta kisat meni odotettua paremmin.
Kilpailtiin kuitenkin kovassa sakissa ensikertalaisena.
Sijoitukseni lopulta oli 37/ 63. Illalla vielä kävimme iltajuhlassa juhlimassa ja syömässä.
Mielestäni kisat olivat hyvin järjestetyt ja tunnelma oli joukkueen kesken aivan mahtava.
Muutenkin rottweilerväki ympäri maailman oli mukavaa ja kisat oli iloista tunnelmaa täynnä.
Niin turistit kuin kisailijatkin eli suorituksissa mukana.

Sunnuntaina alkoikin kotimatka ja lennot meni suht hyvin ilma isompia kommelluksia.
Lennot lähti aikaisin aamulla ja kotiinkin pääsin sunnuntai-iltana väsyneenä mutta onnellisena.

Lopuksi kiitokset KEK:lle Carun hyvästä hoidosta ja matkaa varten hoidetusta lääkityksestä.
Ensi vuonna kisat pidetään Ranskassa.
Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tulleessaan.