Rasvaiset ruuat
Vaikka koira kestää lihansyöjänä kovaa eläinrasvaa paremmin kuin ihminen, liika on liikaa.
Rasvainen ateria altistaa varsinkin ennestään lihavan koiran haimatulehdukselle.
Tämä on kivulias ja vaarallinen tauti.
Kinkun kamara on rasvan lisäksi vielä liian suolaista koirille, eikä sitä siksi tule antaa koirille.
Kinkun luut eivät ole koiranruokaa!
Sianluut pilkkoutuvat koiran suussa ja suolistossa teräviksi paloiksi jotka voivat tukkia suolen sementoituessaan suoleen ja/tai puhkaista suolenseinämän terävillä reunoillaan.
Avokado
Avokadon kuori, lehdet ja kova siemen ovat myrkyllisiä monelle eläinlajille, mutta hedelmälihaa ei myöskään suositella kotieläimille.
Myrkytyksen oireita ovat oksentelu, ripuli ja hengenahdistus.
Rusinat
Rusinat eivät sovi koiralle.
Niiden sisältämä ainesosa voi aiheuttaa rusinamyrkytyksen, jonka seurauksena voidaan todeta munuaisvaurioita ja joissain tapauksissa saattaa seurata mahan sisällön kaasuuntuminen ja siitä edelleen vatsalaukun laajentuma ja kiertymäoireyhtymä.
Sipuli
Sipulien syöminen aiheuttaa koiran punaisten verisolujen hajoamisen.
Koiralle tulee anemia.
Myrkytyksen oireet tulevat yleensä parin päivän viiveellä.
Vaikutus riippuu annoksesta, joten iso koira kestää enemmän sipuleita kuin pieni.
Sipulin keittäminen tai grillaaminen ei vähennä sen myrkyllisyyttä.
Vikkelä noutajakoira varastaa grillistä silmänräpäyksessä myrkyllisen annoksen sipuleita.
Pullataikina
Kohoamassa oleva pullataikina houkuttelee monia koiria.
Jos koira pääsee syömään taikinaa, se kohoaa mahassa ja käymisen sivutuotteena syntyy etanoli-alkoholia.
Koira on hyvä viedä viipymättä eläinlääkäriin, missä koira oksetetaan.
Pahimmassa tapauksessa taikinaa voidaan joutua poistamaan leikkaamalla.
Pidä siis taikina aina kohoamassa sellaisessa paikassa, ettei koira ylety siihen!