Loishäädöt

Koirien sisäloishäätö

Koirien sisäloiset saattavat aiheuttaa turkin kiillottomuutta, huonoa yleiskuntoa, ripulia ja yskää.
Koirilla esiintyy useita eri sisäloisia, Suomessa yleisin niistä on suolinkainen.
Suolinkaisten lisäksi koirilla voi olla myös heisimatoja, joita voi saada esimerkiksi raa’asta kalasta ja jyrsijöistä.

Pennut voivat saada suolinkaistartunnan jo emältään tai myöhemmin ulosteiden mukana ympäristöön leviävien loismunien välityksellä.
Mikäli kasvattaja on antanut loishäädöt pennuille asianmukaisesti, kannattaa pentu madottaa ensimmäisen kerran 1-2 viikkoa ennen rokotusta.

Perinteisesti ohjeen mukaan jatkossa koiralle annetaan loishäätö kerran tai kahdesti vuodessa elämäntavoista riippuen.

Suosittelemme antamaan loishäädön ulostenäytteessä todettujen loistartuntojen perusteella koirille, joilla on todettu loistartunta.

Ulostenäyte otetaan kolmena eri päivänä kolmesta eri ulosteesta samaan purkkiin joka säilytetään jääkaappilämpötilassa.

Näytteeksi riittää noin ruokalusikallinen ulostetta.

Suomessa koiran yleisin sisäloinen on suolinkainen.
Suolinkaisen häätämiseen riittää suppeakirjoinen matolääke.

Laajakirjoista matolääkettä tulee käyttää, jos koira on ulkomailta kotoisin, matkustaa, on metsästyskoira jolle annetaan riistan lihaa tai sisäelimiä, syö raakaa järvikalaa tai syö ulkona jyrsijöiden raatoja yms.

Ulkomaille matkustettaessa koirasi tarvitsee laajemman loishäädön ja Suomeen palatessa heisimatolääkityksen ekinokokkoosin varalta.

Metsästyskoirien loishäädöt

Itä-Suomen hirvikoirat on syytä loishäätää pratsikvanteelia tai epsiprantelia sisältävällä (esim. Drontal) loishäädöllä hirviekinokokin (Echinococcus canadensis) ja lähialueillamme esiintyvän myyräekinokokin (Echinococcus multilocularis) varalta.

Molemmat loiset voivat tarrua koiraan, koirasta ihmiseen ja aiheuttaa vaikeasti parannettavan sairauden.

Loishäätö suositellaan annettavaksi säännöllisesti metsästyskauden ajan 1-2 kuukauden välein ja kauden loputtua.
Mikäli koirille on annettu syötäväksi raakaa riistan lihaa tai sisäelimiä, on loishäädön antamisen erityisen tärkeää.

Pratsikvanteelia sisältäviä loishäätölääkkeitä on hankittavissa apteekista ilman eläinlääkärin reseptiä.

Hirviekinokokin leviämisen estämiseksi on syytä antaa koiralle riistaliha ja erityisesti sisäelimet vain kypsennettynä.

Ekinokokkiloinen voi tarttua metsästyskoirasta ihmiseen

Metsästyskoirat voivat välittää hirviekinokokkiloisen ihmiseen.
Tartunnat voidaan estää metsästyspaikkojen teurastusjätteiden huolellisella käsittelyllä.

Ihminen voi saada tartunnan hirviekinokokkiloisen madon munista, joita on esimerkiksi loista kantavan koiran turkissa.
Ihmisessä munista voi kehittyä keuhkoihin toukkarakkuloita, jotka vuosien kuluessa kasvavat hitaasti hyvinkin suuriksi ja vaikeasti hoidettaviksi ennen vakavampia oireita.

Paras tapa estää koirien ja ihmisten ekinokokkitartuntoja on hävittää metsästyspaikkojen teurasjätteistä hirvien keuhkot niin, etteivät koirat ja petoeläimet pääse niitä syömään.
Keuhkojen loisrakkulat voivat olla pieniä, syvällä keuhkossa ja hankalasti havaittavissa.

”Toukkarakkula on hirven keuhkossa kirkkaan nesteen täyttämä, vaalean kalvon rajaama muodostuma. Jos sen vahingossa leikkaa rikki, neste monesti ruiskahtaa paineella ulos”, tarkentaa tutkija Marja Isomursu Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksiköstä.

Metsästyskoirat tulisi myös lääkitä sekä hirvikauden alussa että lopussa, jotta koira ei vie tartuntaa metsään eikä tuo sitä mukanaan kotiin.
Matolääkkeeksi pitää valita heisimatoihin tehoava valmiste.

Ihmiselle hirven keuhkot eivät ole tartuntariski, sillä toukkarakkulat tarttuvat vain koiraeläimiin.

Hirviekinokokkiloinen (Echinococcus canadensis) on pieni heisimato, joka luonnossa aikuisena elää suden suolessa ja toukkana hirven keuhkoissa.

Sudet ja koirat saavat tartunnan syödessään hirven keuhkossa, joskus myös maksassa olevan toukkarakkulan.
Koiraeläimen suolessa toukkarakkulasta kehittyy aikuisia heisimatoja.
Madot tuottavat munia, jotka pääsevät ympäristöön ulosteissa.

Hirvi on väli-isäntä, joka saa tartunnan niellessään ravintokasvien mukana madon munia.
Hirven lisäksi poro ja metsäpeura voivat saada tartunnan ja toimia väli-isäntinä.

Vaikka sudet ja hirvet ovat liikkuvia eläimiä, ei hirviekinokokin levinneisyysalue ole muuttunut 2000-luvulla.
Loisen ydinesiintymisalue on Kainuu.
Lisäksi loista tavataan Itä-Lapissa, lähinnä Sallassa sekä Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa.
Erityisesti näillä alueilla on huolehdittava hirvien teurasjätteistä asianmukaisesti.
Myös muualla Suomessa on syytä välttää hirvien keuhkojen syöttämistä koirille.

Evira seuraa hirviekinokokin esiintymistä Suomessa.
Kaikki näytteeksi saadut sudet tutkitaan ekinokokin varalta.
Hirvien keuhkoja, joissa on epäilyttäviä muutoksia, voi lähettää Eviran Oulun toimipaikkaan.
Evira maksaa matkahuollon toimituskulut.

Hirvien keuhkoja on vuosien varrella tutkittu myös laajemmissa kartoituksissa metsästäjien avustuksella.

• EVIRA sivuilla tiedote hirviekinokista

Kissojen loishäädöt

Loishäätö annetaan kissalle elämäntapojen mukaan.
Kissa, joka saalistaa ulkona tai syö raakaa järvikalaa, kannattaa madottaa useasti, jopa parin kuukauden välein.

Sisäkissalle riittää 1-2 loishäätökertaa vuodessa tai jopa harvemmin.

Suolinkaisia kissa voi saada jo emältään ja lisäksi ympäristöstä, jonne loismunia joutuu ulosteiden mukana.
Suolinkaiset ovat pitkiä, kapeita, lankamaisia, valkoisia matoja.

Heisimatoja kissa voi saada raa’asta makean veden kalasta tai pienistä jyrsijöistä.
Heisimatojen jaokkeet näyttävät lähinnä litteiltä riisinjyviltä.

Madot aiheuttavat kissoille vaihtelevia oireita, kuten turkin kiillottomuutta, karvanlähtöä, ripulia tai yskää.
Myös oireeton kissa voi kantaa matoja.

Erityisen herkkiä loistartunnoille ovat pennut ja nuoret eläimet.
Loishäätökuuri on hyvä antaa pennulle 2-4 kertaa parin viikon välein.

Pennuille riittää kapeakirjoinen loishäätölääke, mutta hiirestävälle tai raakaa järvikalaa syövälle kissalle on hyvä välillä antaa laajakirjoisempi matolääke, joka tehoaa myös heisimatoihin.

Tarkista kuuluuko Lemmikkisi riskiryhmään?

Ulkoloishäädöt tehdään vain tarvittaessa

Pystyäksemme hoitamaan ulkoloiset asianmukaisesti, on ne syytä ensin tunnistaa tarkasti.

Ulkoloishäädöt annetaan joko iholle annosteltavina valmisteina tai suun kautta, riippuen tilanteesta.

Osa ulkoloisista on sen kokoisia, että ne pystyy paljaalla silmälläkin havaitsemaan, esimerkiksi täit ja korvapunkit.

Suurin osa ulkoloisista on niin pieniä, ettei niitä pysty tunnistamaan ainakaan ilman mikroskooppia.

Mikäli epäilet Lemmikilläsi ulkoloisia, varaa aika vastaanotolle.

Jos silmiisi osuu ulkoloiselta vaikuttava muru, voit ottaa tiiviiseen purkkiin epäilemäsi pikkuelävän ja tuoda todistusaineiston mukanasi vastaanotolle.

Ajanvaraus