Koiralle sopimattomat ruuat

Yllä olevassa taulukossa on hyviä esimerkkejä koirille sopimattomista ruuista ja aineista.

Kuitenkin asia ei ole aina niin suoraviivaista, vaan tilannekohtaista. Esimerkiksi joitain ihmisten lääkkeitä saatetaan käyttää koirille eläinlääkärinmääräyksestä, mutta älä koskaan anna ihmisten lääkkeitä lemmikillesi ilman eläinlääkärin ohjetta.

Joillekin koirille maitotuotteet sopivat pienissä määrin.

Luista keitetyt luut pirstoutuvat suolistossa helpoiten ja siksi emme suosittele niiden syöttämistä koirille. Kanan- ja sianluiden antoa emme suosittele laisinkaan, mutta useiden koirien suolisto kestää hyvin isojen paistettujen naudanluiden järsimistä.

Lemmikkien yleisimpiä myrkytysoireita ovat oksentelu, kuolaaminen, kouristukset, heikkous, tiheä hengitys, kalpeat ikenet ja joko nopea tai hidas pulssi.

Mikäli tiedetään eläimen syöneen jotakin myrkyllistä, eikä siitä ole aikaa yli kahta tuntia aikaa, on ensiapuna oksetus:
Ota pieni nokare suolaa, lisää siihen hieman vettä ja työnnä nokare eläimen nieluun.
Jos oksetus ei tällä tavalla onnistu, älä yritä uudestaan, sillä myös suola on suurempina määrinä haitallista.

Lääkehiiltä on hyvä pitää kaapissa varalla. Lääkehiilen annos myrkytystapauksissa on noin 1g/kg.

Eläinlääkärissä lemmikki voidaan oksettaa turvallisesti antamalla oksetuspistos.

Mikäli lemmikki saa voimakkaita oireita, on aina syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Suklaa

Monen muun eläimen tavoin koira ei kykene hajottamaan kaakaon sisältämää teobromiinia. Mitä tummempaa suklaa on, sitä enemmän siinä on teobromiinia ja sitä myrkyllisempi se on koirille. Pala maitosuklaata tuskin tekee koiraa sairaaksi, mutta 50–400 g suklaata koiran koosta riippuen aiheuttaa reaktion.

Teobromiinin vaikutus muistuttaa sen sukulaisaineen kofeiinin vaikutusta: koira tulee hermostuneeksi, oksentaa tai ripuloi, sen sydän lyö nopeasti ja epäsäännöllisesti, se menee voimattomaksi ja pahoissa tapauksissa se saa epileptistyyppisen kohtauksen ja kuolee.

Varo jättämästä suklaata esille erityisesti joulun ja pääsiäisen aikaan.
Foliokääre ei edes hidasta ahnetta koiraa.

Ksylitoli

Koiran elimistö ei pysty käsittelemään ksylitolia. Pienetkin, alle gramman annokset voivat aiheuttaa oireita. Pahoissa tapauksissa veren sokeripitoisuus romahtaa, koira menee tajuttomaksi ja se saattaa kuolla. Pitkän ajan kuluessa sille saattaa tulla maksavaurio.

Pidä ksylitolipitoiset makeiset ja purukumit visusti poissa koirien ulottuvilta. Tee lapsille selväksi, etteivät makeat makupalat – ksylitolilla tai ilman – ole koskaan sopivia koirille.

Australianpähkinä

Australianpähkinät eli makadamiat aiheuttavat joissakin koirissa hermostollisia oireita, esimerkiksi lihaskramppeja, koordinaation puutetta ja syvää väsymystä. Oireet ilmaantuvat 12 tunnin kuluessa pähkinöiden syömisestä ja häviävät tavallisesti parissa päivässä.

Rasvaiset ruuat

Vaikka koira kestää lihansyöjänä kovaa eläinrasvaa paremmin kuin ihminen, liika on liikaa. Rasvainen ateria altistaa varsinkin ennestään lihavan koiran haimatulehdukselle. Tämä on kivulias ja vaarallinen tauti. Kinkun kamara on rasvan lisäksi vielä liian suolaista koirille, eikä sitä siksi tule antaa koirille. Kinkun luut eivät ole koiranruokaa! Sianluut pilkkoutuvat koiran suussa ja suolistossa teräviksi paloiksi jotka voivat tukkia suolen sementoituessaan suoleen ja/tai puhkaista suolenseinämän terävillä reunoillaan.

Avokado

Avokadon kuori, lehdet ja kova siemen ovat myrkyllisiä monelle eläinlajille, mutta hedelmälihaa ei myöskään suositella kotieläimille. Myrkytyksen oireita ovat oksentelu, ripuli ja hengenahdistus.

Rusinat

Rusinat eivät sovi koiralle. Niiden sisältämä ainesosa voi aiheuttaa rusinamyrkytyksen, jonka seurauksena voidaan todeta munuaisvaurioita ja joissain tapauksissa saattaa seurata mahan sisällön kaasuuntuminen ja siitä edelleen vatsalaukun laajentuma ja kiertymäoireyhtymä.

Sipuli

Sipulien syöminen aiheuttaa koiran punaisten verisolujen hajoamisen. Koiralle tulee anemia. Myrkytyksen oireet tulevat yleensä parin päivän viiveellä. Vaikutus riippuu annoksesta, joten iso koira kestää enemmän sipuleita kuin pieni.

Sipulin keittäminen tai grillaaminen ei vähennä sen myrkyllisyyttä. Varo grillijuhlia! Vikkelä noutajakoira varastaa grillistä silmänräpäyksessä myrkyllisen annoksen sipuleita.

Pullataikina

Kohoamassa oleva pullataikina houkuttelee monia koiria. Jos koira pääsee syömään taikinaa, se kohoaa mahassa ja käymisen sivutuotteena syntyy etanoli-alkoholia. Koira on hyvä viedä viipymättä eläinlääkäriin, missä koira oksetetaan. Pahimmassa tapauksessa taikinaa voidaan joutua poistamaan leikkaamalla. Pidä siis taikina aina kohoamassa sellaisessa paikassa, ettei koira ylety siihen!

Joulukukkasista myrkyllisiä ovat mm. amaryllis, hyasintti, tulppaani ja joulutähti

Syötynä nämä kukat voivat aiheuttaa voimakastakin mahaärsytystä. Tällöin ensiavuksi kannattaa antaa juotavaa (vesi, piimä jos koira/kissa tottunut sitä juomaan), sekä Antepsinia mahaa suojaamaan. Antepsinia saa apteekista ilman reseptiä. Lisäksi joulutähti aiheuttaa myös limakalvoärsytystä, jolloin lemmikin suu ja huulet on hyvä huuhdella huolellisesti vedellä. Jos lemmikki saa voimakkaampia oireita, ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin.

Lisätietoa erilaisista myrkytyksistä ja niiden ensiavusta saatte mm. Myrkytystietokeskuksen nettisivuilta.